ARVOSTELU | Pragmata
// Jälleen yksi Capcom-toimintapeli hurmaa sulavalla suunnittelullaan, mutta sen yllättävä sydämellisyys tekee lopulta suurimman vaikutuksen.
Onko tämä Capcomin vuosi?
Uusin Resident Evil osoittautui aiemmin helmikuussa taas mainioksi Capcom-toimintateokseksi, mutta uskomattomassa iskussa jo pidemmän aikaa olleelle japanilaispelitalolle kyseessä on saattanut olla alku nyt tavanomaistakin kovemmalle pelivuodelle. Muutaman kuukauden päässä meitä odottaa tietenkin Onimusha-sarjan suurin elkein elvyttävä Way of the Sword, mutta sitä ennen näin keväästä Pragmata on saapunut myös osoittamaan, että yhtiössä uskalletaan laittaa osaaminen koetukselle edelleen ihan kokonaan uusienkin pelinimikkeiden kanssa.
Capcomin viime aikaisen vireen myötä Pragmatan mainious ei ole sinällään yllätys, mutta samalla lopputuloksesta on täytynyt olla jossain määrin helpottunut. Peli esiteltiin maailmalle alkujaan samassa yhteydessä PlayStation 5:n julkistuksen kanssa peräti kuusi vuotta sitten, ja useat lykkäykset sekä kohtuu epämääräiset trailerit rakensivat sen ympärille pitkään myös lähinnä kummastusta aiheuttaneen mysteerisyyden verhon. Konkreettisempaa selkeyttä pelin annista alettiin saada vasta vuosi sitten, ja tuolloinkin vasta erittäin pintapuolisesti.
Vähän erilainen huoltajatarina?
Tunnistettavia erityispiirteitä Pragmatalta löytyy käytännössä kaksi kappaletta. Päähenkilöduo on näistä se ensimmäinen, sillä astronautti-Hugh ja tämän matkassa kulkeva lapsiandroidi Diana ovat alusta alkaen olleet kaiken pelistä näytetyn materiaalin keskiössä. Piirteistä toinen piilee Pragmatan erityisessä tavassa lähestyä kolmannen persoonan räiskintää, sillä vastaan asettuvat robottiuhat eivät kaadu silkalla ampumisella, vaan näiden heikot kohdat täytyy ensin avata näkyville tähtäämisen lomassa reaaliajassa suoritettavalla hakkerointiminipelillä.
Kaksijaksoisuus on toistuvasti Pragmatan identiteetissä paistava teema, eikä todellakaan vain sattuman kautta. Hugh ja Diana ovat niin olemuksiltaan kuin pelillisiltä funktioiltaan toki sen verran erilaisia keskenään, että ennakkoon sekä tarinan että räiskintätoiminnan on helppo kuvitella olevan toistuvasti ristiriidassa itsensä kanssa. Pragmatassa vastakohdat eivät ilmene kuitenkaan kitkaa aiheuttavina muuttajina, vaan ne ovat nimenomaan läsnä täydentääkseen toisiaan.
Paljon tästä kumpuaa Pragmatan tyylissä käsitellä Hugh’n ja Dianan välistä suhdetta. Populäärikulttuurissa on saatu todistaa toistuvasti tarinoita vastentahtoisista huoltajahahmoista, jotka hyväksyvät roolinsa vasta yhdessä koettujen vaikeuksien jälkeen. Pragmata väistää tämän kliseen kokonaan valikoimalla käsittelyynsä näkökulman, joka osaa vähän jopa koskettaa.
Hugh, reilut 30-vuotias avioton mies, ei ole osa pelin tarinaa oppiakseen Dianaan tutustumisen myötä perinteisten perhearvojen ja jälkikasvun saamisen hienoudesta. Jo ennen Pragmatan tapahtumien alkua hänellä on itse asiassa erittäin terve suhde kannustaviin ottovanhempiinsa ja elämäntilanteeseensa. Kun kuusivuotiaan maneerein toimiva Diana astuu osaksi tämän elämää villiksi käyneen tekoälyn kaappaamalla kuuasemalla, ei Hugh omaksu rooliaan huoltajana pitkin hampain, vaan vastuullisesti ja ymmärtäen. Hahmojen kanssakäymisessä onkin jatkuvasti läsnä rehtiä sydämellisyyttä, ja vaikka se johtaakin ajoittain erittäin korniin dialogiin elämästä ja sen pienistä kauneuksista, saa se myös kannustamaan kaksikon pärjäämisen puolesta, vaikka Pragmatan tieteistarina ei muuten välttämättä hurmaakaan omaperäisyydellään.
Pulmailua ja räiskintää?
Kuuaseman robottivihollisia vastaan taistellessa Dianan ja Hugh’n yhteinen dynamiikka rakentaa vastaavassa hengessä pelin toiminnallisen selkärangan. Hugh toimii pelaajan ensisijaisesti ohjaamana hahmona niin liikkumisen kuin räiskinnän osalta, kun taas Diana astuu mukaan kuvioihin ei pelkästään hakkerointiminipelien suorittajana vaan myös avuliaana varoittajana vastaantulevista hyökkäyksistä. Kohtaamiset käyvät vähitellen nimittäin sen verran vilkkaiksi, että Dianan spesifisistä huudahduksista oppii oikeasti tunnistamaan, milloin ja miten Hugh’n näkökentän ulkopuolelle jäävät viholliset ovat rynnistämässä tämän kimppuun.
Taistelujen rytmiin päästessä Pragmatan todellinen erityisyys käy vähitellen selväksi. Ulkoa päin katsoessa Dianan kevyen pulmapelimäiset hakkerointi näyttää helposti dominoivan pelaamista, mutta parhaiden Capcom-pelien tavoin Pragmatan taistelujen salaisuus piilee itse asiassa useiden pienten asioiden alituisessa ja hienovaraisessa tasapainottelussa. Käytännössä pelaaja huomaa tekevänsä taisteluissa täsmällisiä päätöksiä tekemisistään melkein jokaisen ohi kiitävän sekunnin kohdalla. Ketä hakkeroidaan? Miten hakkeroidaan? Olenko hyvässä asemassa hyökkäämään? Miten sellaiseen päästään? Millä aseella vahingonteko aloitetaan? Millä sitä jatketaan? Miten tilanteesta irtaudutaan – vai irtaudutaanko ollenkaan?
Tämän kaiken tekee mahdolliseksi jälleen Capcom-suunnittelijoiden kyky miettiä toiminnan vivahteet prikuulleen oikein. Hugh’n ja vihollisten liikehdintä ovat juuri sen verran raskaita, että päätöksien tekeminen ja toteutuminen on samaan aikaan sekä realistisesti tehtävissä että myös jännittävän intensiivistä. Taisteluareenoiden ahtaus ja suojautumiskeinojen rajallisuus on mietitty sekin niin, että pelaajan on toistuvasti oltava tietoinen omasta liikkumisestaan tai hyvin herkästi kanveesiin kaatuva Hugh löytää itsensä nopeasti verenhimoisten robottien piirittämänä.
Räiskimisen ulkopuolella Pragmata ei tee oikeastaan mitään uutta saati erikoista, mutta hyvä suunnittelupohja muovaa kuuasemalla liikkumisesta silti antoisaa. Jokainen alue on ripoteltu täyteen erilaisia Hugh’n ja Dianan kykyarsenaalia vahvistavia löydöksiä, joiden etsiminen jo sellaisenaan on mukavaa juuri sopivan kiemuraisen mutta silti tiiviin keskitettynä pidetyn kenttäsuunnittelun ansiosta. Maisemiin on niihinkin saatu yllätyksellisyyttä ja vaihtelua mukavasti tarinan taustalla elävällä 3D-tulostusmotiivilla ja pelin ylipäätänsä visuaalisesti hauskalla taidetyylillä.
Aina ei tarvitse kurottaa tähtiin?
Capcom on kertonut Pragmatan kehityksen olleen isosti yhtiön nuorempien työntekijöiden harteilla. Tämä saattaa selittää jossain määrin sen, miksi lopputulos on tuonut monille toistuvasti mieleen 2000-luvun pelikokemukset. Sen räiskinnän lomaan ujutetut hakkerointiminipelit tarkoittavat kyllä, että Pragmatan toiminnassa piilee oma erityismausteensa, jota ei löydy mistään muusta videopelistä. Samaan aikaan esimerkiksi sen mittakaavalla tai rakenteella ei ole lähdetty tavoitelemaan mitään tarpeettoman mahtipontista. Capcomin nuorukaistiimi on keskittynyt terävän purevasti pelinsä perusasioiden viilaamiseen ja se näkyy lopputuloksessa puhtaana pelaamisen ilona.
Panu Saarenoja
29.4.2026
Pragmata
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Alustat: PS5, XSX/S, NS2, Win (testattu)
Julkaisu: 17.4.2026
Lue Peliuutistoimiston arvosteluista lisää tästä.