ARVOSTELU | Dragon Quest I & II HD-2D Remake
// Kaksi klassista japanilaisroolipeliä modernisoiva paketti antaa kohtalaisen silmäyksen genren alkuvuosiin, mutta uudistukset hiovat turhankin kanssa pois erityisesti ensimmäisen pelin yksinkertaista charmia.
Uusi alku?
Dragon Quest I & II HD-2D Remake tuo nimensä mukaisesti saataville uudet versiot kahdesta ensimmäisestä Dragon Quest -roolipelisarjan osasta. Uusinnassa on käytetty pohjana vastaavaa muottia, jolla Dragon Quest III tuotiin nykyalustoille aiemmin viime vuonna, joskaan tismalleen samanlaisesta elvytysankkeesta ei ole silti kyse. Oleellisimmin Square Enixillä näyttää olleen tahtotilana lisätä elollisuutta alun alkaen varsin simppeleihin seikkailuihin, mikä näkyy niin runsaina tarinankerronnallisina muutoksina kuin kokonaan uusina pelillisinäkin osuuksina.
Vaivaa on siis nähty?
Julkaisu on kaikkea muuta kuin vain hutaisten tehty työ. Vaikka teknologiaa ja muita rakennusosia on voitu napata suoraan uusiokäyttöön viimevuotisesta Dragon Quest III HD-2D Remakesta, ovat molemmat pelit saaneet selvästi oman erityiskäsittelynsä ja näin identiteettinsä. Alkuperäisten pelien ydinluonteeseen on jopa uskallettu kajota, miksi kolmosen kohtalaisen varovaisen elvytykseen nähden ne muistuttavat jopa enemmän vanhojen pelien uudelleentulkintaa kuin vain silkkaa somistustyötä.

Onko tämä sitten paras tapa kokea kaksi ensimmäistä Dragon Questiä?
Uudelleenkäsittelyn kautta Dragon Questiin alkuhetkiin voi ehdottomasti tutustua vaivattomammin kuin koskaan. Vapaahko tallennusjärjestelmä, yleisesti sujuvampi käyttöliittymä sekä rento ote pikamaskusteluun auttavat pitämään seikkailut koko ajan hyvin liikkeessä kannustaen silti edelleen myös tutkimaan maailmaa ja nauttimaan klassisten roolipelirakenteiden ilosta.
Huomattavaa on, että lisätarinan myötä kasvanut välipätkien määrä pysäyttää pelaamista nyt aiempaa selvästi enemmän molemmissa peleissä. Dragon Quest II:n kohdalla tätä perustellaan kuitenkin kohtalaisesti tarjoamalle pelin sankareille nyt oikeat persoonallisuudet, jotka lisäävät matkantekoon mukaan tuntuvasti inhimillisemmmän puolen. Tuore vedenalainen maailma ja neljäs pelattava hahmo virkistävät sitä myös pelillisesti, joskaan kokemuksena se ei yllä silti vieläkään Dragon Quest III:n tyylipuhtaan JRPG-ilottelun tasolle.

Alkuperäinen Dragon Quest on kaksikosta se kinkkisempi tapaus. Sarjassaan ensimmäinen peli on aina ollut erikoinen siinä, miten yksinkertaisuus ja minimalistisuus ovat olleet sen päävahvuuksia. Kokonaisen sankariryhmän sijaan se pelataan läpi halliten koko matkan ajan vain yhtä hahmoa hyvin rajallisen kyky- ja varustetarjonnan varassa. Peli ei suoraan edes osoita, minne pelaajan pitäisi aina missäkin tilanteessa mennä. Kokemuksen tarjoaminen modernille yleisölle tällaisessa muodossa olisi kuitenkin haastavaa, koska tyyli kysyy oma-aloitteisuutta ja kärsivällisyyttä intensiteetillä, mikä näyttäytyy vähänkään satunnaisemman pelaajan silmissä helposti lähinnä tylsänä ja turhauttavana rasitteena.
HD-2D Remakessa vanhaa mallia ei olekaan täysin pyritty pitämään ennallaan. Tuttu asetelma pahaa Dragonlordia kukistamaan lähtevästä yksinäisestä sankarista on kyllä säilytetty, mutta matkan varrella tätä tönitään nyt jatkuvasti maailman eri kolkkiin monien puheliaiden sivuhahmojen ja tapahtumien toimesta. Aikoinaan kovin suuri ja yksinäinen seikkailu päätyy tuntumaan näin heti pienemmältä ja ohjatummalta. Vaikka samalla kattavampi arsenaali kykyjä, varusteita ja vihollisia periaatteessa monipuolistaa taistelemista, haihtuu sankarin rajojen hallinnoimisesta pois oma erityinen seikkailullisuutensa. Jäljelle jää peli, joka on toki paperilla täyteläisempi, mutta käytännössä merkittävästi hengettömämpi.

Kovimpaan Dragon Quest -nälkään siis?
Julkaisuna Dragon Quest I & II HD-2D Remake ilmestyy saataville hieman hupsuun aikaan. Vain muutaman kuukauden päässä edessä siintää jo seuraava uusioversioseikkailu Dragon Quest VII: Reimagined, joka pelkästään nyt ennakkomarkkinointivaiheessaan on jättänyt kahden ensimmäisen Dragon Questin paluun varjoonsa huomattavasti kovempien tuotantoarvojensa johdosta. Koherentimman Dragon Quest III -uusinnan ja tuoreen Dragon Quest VII -version välissä Dragon Quest I & II HD-2D Remakelle ei ole siis annettu juuri tilaa hengittää. Tämä alleviivaa, että paketti on tehty ennen kaikkea tyydyttämään pahinta mahdollista Dragon Quest -nälkää sarjan fanien keskuudessa. Sellaiseksi tapaukseksi se osoittautuu onneksi hyvinkin toimivaksi kattaukseksi.
Panu Saarenoja
1.12.2025

Dragon Quest I & II HD-2D Remake
Kehittäjä: Square Enix, Artdink
Julkaisija: Square Enix
Alustat: PS5 (testattu), XSX/S, NS2, NS, Win
Julkaisupäivä: 30.10.2025
Lue Peliuutistoimiston arvosteluista lisää tästä.

