Vuosi on pulkassa ja sehän on tarkoittanut taas tietysti menneen 12 kuukauden aikana ilmestyneiden suosikkipelien listaamista! Viime vuonna nähdyn tekstimuotoisen listan ohella suosikkipelejä on käsitelty tällä kertaa myös video- ja podcast-formaatissa. Näihin voi tutustua tarkemmin jutun loppuosassa.

Sen pidemmittä puheitta tässä Panun suosikkipelit vuodelta 2024:

10. Indiana Jones and the Great Circle

Indiana Jonesin näköinen ja tuntuinen peli, jossa fasistien piekseminen on kyllä terapeuttista puuhaa, mutta myös oleellisesti sivuosassa maailman ihmeiden kummastelun viedessä ansaitusti pääroolin.

9. Indika

Iskevästi kerrottu tarina uskonsa kanssa painivasta nunnasta, jonka matka ei ole pelkästään näyttävä ja tyylikkäästi esitetty, vaan jossa esiin nousevilla pelimekaniikoilla kaikilla myös oma kiehtova kerronnallinen tehtävänsä.

8. Helldivers 2

Itsensä juuri oikealla vakavuudella ottava verkkoräiskintä, jossa helposti intensiiviseksi äityvä toiminta paritetaan humoristisella otteella ja juuri sopivan rennolla tavoitteellisuudella, jotta kaikkea toimintaa ympäröivä tekemisen meininki päätyy tuntumaan hyvältä painostavan sijaan.

7. Unicorn Overlord

Maailman matkaamisen ja strategiapelin lumoava yhdistelmä päästää Vanillawarella erityisen taidetyylin loistamaan samalla, kun pelaajaa hurmataan toistuvasti uusilla pelinappuloilla, joilla oman vapautusarmeijansa toimintaa pääsee jatkuvasti hiomaan alati vain tehokkaammaksi.

6. Astro Bot

Puhdasta veikeyttä tihkuva tasoloikkaseikkailu on tehty näkyvästi suurella sydämellä ja suunniteltu oivallisesti myös yksinkertaisuuden kautta, jolloin pienetkin yksityiskohdat pääsevät tuntuvasti laulamaan kokijalleen yhtäjaksoista pelaamisen ilosanomaa.

5. Kunitsu-Gami: Path of the Goddess

Asteittain alati uusilla pienillä mutta merkittävillä lisäyksillä kehittyvä toimintapelin ja tornipuolustuksen hybridi, jonka pohja sellaisenaan toimisi jo oivallisena pelinä, mutta Capcomin suunnittelijoille se oli vasta alkupiste kokonaiselle matkalle, jossa tyyliäkään ei ole unohdettu.

4. UFO 50

Sekopäinen luova hanke, jonka 50 retrotyylillä tehtyä peliä toimivat kukin niin yksinään hauskoina itsenäisinä indieteoksina kuin yhdessä kiehtovana keinona kertoa kevyt tarina pelinkehityksestä.

3. Dragon’s Dogma 2

Avoimen maailman matkaamisen oikeasti taas seikkailuksi kääntävä peli, joka kulkee tietoisesti monia moderneja suunnittelujaratkaisuja vastaan tuoden pelaamiseen aktiviteettina niin merkitystä kuin mystisyyttäkin. Rennohko hahmonkehitys, raskas fysiikkamallinnus ja yliavuliaat tekoälykumppanit lisäävät mukaan vielä ripauksen juuri sopivan hallittavissa olevaa kaaosta.

2. Satisfactory

Nimensä veroinen tehtaanrakentelupeli, jossa luonnon valjastaminen aina vain tehokkaammin ja näyttävämmin omaan käyttöön on kuin askartelua, jossa oma kädenjälki ja mieltymykset ohjaavat pelaamista luontevasti aina kohti jotain uutta päämäärää.

1. Lorelei and the Laser Eyes

Mestarillisesti rakennettu monikerroksinen pulmalaatikko, jossa erikoinen taidetta ja taiteilijoita käsittelevä juoni sekä tarinankerronnassa käytetty näyttävä tyyli eivät ole vain seikkailun ympärille kääritty koriste, vaan tyydyttävän merkittävä sekä ennen kaikkea luonnollinen osa koko kokonaisuuden ratkaisua.

Videomuotoinen katsaus peleihin ja muutamiin ”kunniamainintoihin”:

Spotify:

Podcastin RSS